Viime perjantaina olin siis katsomassa Markon valaa armeijassa ja onneksi oli niin nätti ilma, eikä ollut kuin pari astetta pakkasta, joten siellä ulkona tarkeni tosi hyvin! Olin kyllä pukeutunutkin niin lämpimästi, että olisin tarjennut varmaan kylmemmässäkin :D
Meidän piti saapua paikalle jo yli tuntia aikaisemmin, eli piti herätä tosi aikaisin kun täältä ajaa sen pari tuntia Niinisaloon, mutta automatkalla nukuin aika sikeästi. En ennen ole ollut kenenkään armeija valassa, joten hiukan jännitti vaikka turhaahan se mun kannalta oli, kun ei tarvinnut muutakuin seistä ja katsoa.
Valan jälkeen oli sitten se ohimarssi, jota päästiin myös aika hyville paikoille katsomaan, itse kun olen niin lyhyt niin tuppaudun aina jäämään sinne pidempien taakse ja menee kaikki ohi.
Ohimarssin jälkeen sitten odoteltiin hetki ja sen jälkeen kaikki pääsivät sen oman inttiläisensä luokse. Siitä jo suunnattiinkin jo syömään hernekeittoa, mikä oli yllättävän hyvää, enkä itse kuitenkaan ole mikään hernekeiton ystävä!
Ruokailun jälkeen me sitten päästiin katsomaan Markon tupaa, mikä oli ihan siistissä kunnossa, mistä en oikeastaan hirveästi yllättynyt kun Marko on muutenkin aika siisti :)
Käytiin sitten vielä sotkussa kahvittelemassa ennen kuin Markon piti palata tupaan valmistumaan lomille lähtöön. Hetken aikaa jouduttiin siinä sitten odottamaan, että päästäisiin kotiin päin ajamaan. En olisi uskonut, että tuollaisen päivän jälkeen olisi ihan poikki! Nukahdin melkein heti kun sieltä lähdettiin ja olisin kotona voinut loikoilla peiton alla koko päivän. Oli tosi hieno päivä ja tähän loppuun vielä parit kuvat, mitkä käväisin anopilta ryöväämässä :)
![]() |
Rakastan sinua ! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti