Ihan enismmäisenä pyydän anteeksi blogin pitkää hiljaisuutta, mutta tässä on nyt ollut kaikkea mahdollista kiirettä ja sähläämistä etten ole ehtinyt tänne tulla pahemmin kirjoittelemaan.
Mutta asiasta toiseen. Blogissani oli taas pieni kysely, missä kysyin seuraavasta mielipidepostauksesta ja eniten ääniä sai teinikihlat, eli niinkuin Eläinrääkkäys postauksessanikin, kirjoitan oman mielipiteeni aiheesta, enkä halua kenenkään ottavan sitä henkilökohtaisesti. Jokaisella on omat mielipiteensä asioista ja kirjoitan vain omani.
~
Teinikihloissa ei mielestäni sinäänsä ole mitään järkeä, vaikka kihlaus onkin ihana asia niin mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta (saatan olla aika vanhanaikainen). Nykyään niin moni menee jo seurustelukumppaninsa kanssa kihloihin melkein heti kun on vain saanut naimaluvan, ellei jo aikaisemminkin, mutta tuskin silti ollaan vielä moneen moneen vuoteen menossa naimisiin.
Myös hyvin moni menee jo pienen seurustelu ajan jälkeenkin kihloihin, minusta siinä ei ole mitään järkeä, varsinkaan siinä 13-16 ikäisenä. Kihlaus on kuitenkin mielestäni tosi iso asia ja edelleen lupaus avioliitosta. Kun niin nuorena ja nopeasti mennään kihloihin ja luullaan, että ollaan yhdessä loppuun asti, kun sitten tuleekin se ero. On menty ostamaan kalliit sormukset ja luvattu pysyä yhdesää ikuisesti, mutta herkimmille naisille ja miehille se saattaa olla todella kova paikka.
Itse en menisi vielä hetkeen kihloihin, vaikka olenkin seurustellut yli 16 kuukautta. Kun menen kihloihin, suhteen täytyy mielestäni olla todella vakavalla pohjalla, koska kuulun tähän herkkien naisten joukkoon, jotka saattavat odottaa joskus liikoja ja jos menisin kihloihin odottaisin innolla tulevaisuudessa häämöttävää avioliittoa, koska niin ollaan kihlauksen myötä ''luvattu''. Jos tulisi kihlauksen jälkeen ero, olisin todella heikoilla.
Minulla ei todellakaan ole kiire kihloihin, eikä ole koskaan ollutkaan. Haluan edetä rauhassa ja rakentaa hyvää pohjaa suhteelle, jotta se tulisi sitten tulevaisuudessa kihlauksen jälkeen kestämään sinne avioliittoonkin.
Kun ollaan vielä niin nuoria ja vasta tyyliin koettu ensimmäinen kunnon parisuhde, niin ei kihloihin meneminen sitä suhdetta tavallaan vahvista, ainakaan niin pienen seurusteluajan jälkeen. Ei se sormus siinä vasemmassa nimettömässä vahvista suhdetta jos ollaan oltu se 1-4kk yhdessä, sen saa sormesta aika helposti pois. Ja kun ollaan niin nuoria ja vasta kokeillaan seurustelua, niin miksi kiirehtiä? Hyvin harvoin ollaan sen 13 vuotiaan ensimmäisen tyttö -tai poikaystävän kanssa yhdessä enää vuoden tai muutaman päästä (en tietenkään tarkoita, etteikö niin voisikin käydä). Kuitenkin moni tulee seurustelemaan ja eroamaan vielä monia kertoja, ennenkuin sen oikean löytää.
Mielummin nautin nuorena vielä omasta alkavasta nuoruudestani, seurustelen ja eroan, muistan miten pahalta se tuntuu ja opin sitä myötä olemaan odottamatta liikoja heti suhteen alkaessa. Ei niin nuorena, kun ei ole mitään hirveätä kokemusta seurustelusta, niin ei mielestäni kannata kihloihin mennä. Rakentakaa hyvä pohja suhteelle rauhassa ajan kanssa, niin mielestäni niin suhteesta ja tulevaisuudesta kumppanin kanssa tulee parempi :)
Muistakaa, että ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, jokaisella on mielipiteensä ja tämä oli minun, jotkut pitävät teinikihloista, jotkut ei. Kertokaa vaikka omia mielipiteitänne kommentoimalla :)
~
Juu ja sitten kerron vielä hiukan kuulumisia, eli ollaan Markon kanssa asuttu niillä nyt kaksi viikkoa, koska sen vanhemmat on ollu piiiiitkällä reissulla auton kanssa ympäri Eurooppaa ja ollaan Markon kanssa oltu talo -ja kissa vahtina (vaikka kisutkin ollu viikon pois, missä mahtavat olla) ja viikonloppuna oltiin sitten Puolassa Markon vanhempien, Markon siskon ja sen poikaystävän ja anopin siskon ja hänen miehensä kanssa ja oli kyllä mahtava reissu ! Oli todella lämmintä, hyvää ruokaa, hyvä hotelli ja muutenkin todella kaunis kaupunki, oltiin siis Gdanskissa :)
Tässä hiukan kuvia sieltä ! :) Enjoy
Meidän hotellin pensaat oli täynnä tommosia tappaja hämähäkkejä !
Vanhassa kaupungissa oli tommonen portti joka laski kävijöitä, muistaakseni se oli aika lähellä
400 000 ?
Kaupungilla oli tommonen ihme juttu, mut se oli hiano :)
Täsä istutaa viimistä iltaa murun kanssa, öhöö lisää viinaa silmät liikkuu vai ? :D
Meijän hotelli vieressä oli semmonen baari ja siin oli iso portsari ! ihiii Vin Diesel 2. :3 Sen hauis on isompi ku mun pää ! :D
Kulti <3