Aika vaan menee ja enää 3 päivää jäljellä egyptin matkaan, oon nii innoissani siitä ja kauhee matkakuume päällä. Stressaan jo et '' apua, apua, mitä kenkiä otan mukaa, mitä vaatteita, mitä muuta tarviin viel, minkä matkalaukun otan APUA!'' mut eiköhä se selviä sitte ku oma äiti auttaa niin hyvin pakkaavaa tytärtään :)
Joo ja pesin mä meijän karvapeppu sisarukset Donin ja Demin, jos ei oltas veljen kanssa oltu lenkillä, eikä tämä meidän hienosto rotunainen Demi olisi kierinyt mudassa, en olisi pessy sitä :D mutta kyllä se oikeestaan iha kivaa on, tuntee joteki ittens tärkeeks edes jonkun elämässä ku noita elukoita hoitaa ja ne osottaa välittäväns (: Äiti käski sitte pestä meidän herranki ku seki ny o muuteki likane, koska pelkää vettä ja sen peseminenki vasta onkin hauskaa, saat koko ajan juosta sen perässä siinä pienessä tilassa :D Mut kyllä noi elukat antaa uutta virtaa päivään ja elämään, ku ne on aina niin hyvän tuulisia ja on aina nii onnellisia ku tulee kotii. Tietää ainaki et ees joku odottaa kotiin ja välittää. Ne saa tuntemaan sen tunteen, ku tekee jonkun onnelliseks pelkästää olemalla paikalla. En kyllä vaihtais meijä karvaturreja mihinkään :3
Demi
Mutta ei mulla pelkästää hyvin mene, on mulla tullu taas lisää murheita niskaa, tai oikeestaa vanha murhe seki on, mut tä asia on sitte hiuka isompi asia, josta ei oikeestaan koskaan pääse yli, ja se alko taas eilen mua vaivaamaa aika pahasti, sain taas itkee itteni uneen sen takia, mut onneks mul on Marko tukena ja se piti mua syleilyssää ja lohdutti nii kaua kunnes se sai mut rauhottumaa ja nukahtamaa. Mut aika haikee olo ollu koko päivän, en jaksa mennä mihikää ku se asia vaivaa ja vie oikeesti voimii ihan helvetisti. Tä asia on nii iso ja vakava asia, et en sitä tuu tässä blogissa tuskin koskaan kertomaan, ja tuskin edes muille ystäville. Tällä hetkellä tästä tietää Marko ja pari hyvää ystävää, ja neki on sellasia joista tiedän ja luotan et ne pitää asian omana tietonaan. Vanhemmatkaa ei tästä tiedä, eli tällä hetkellä mun tukena tässä asiassa on tasan noi ihmiset, eniten kyllä Marko mua tässä tukee, koska oon sen kans joka päivä ja se tietää melkeepä heti ilma kysymättäki jos alan itkee tai oon alakulone, et mikä mulla on. Arvostan sitä oikeesti, et se jaksaa olla näin ison asian rinnalla mun tukena. Tuntuu vaa joskus et se ei jaksa kuunnella mun samaa selitystä aina tästä samasta asiasta, koska tiedän , et oon tosi vittumaine ja rasittava ku murehdin asioita ja valitan, mut siitä huolimat se on pysyny mun vierellä. Se tietää kuiteki mite iso asia tä ainaki mulle on, ja kertoo aina et oikeestaa on parempi näin, et ei se olis ollu sopivaa, eikä se ollu mun vika. Parhaani mukaan yritän olla asiaa miettimättä mut joskus se asia tupsahtaa taas mun mieleen.
Mutta kaikesta huolimatta, saan olla ylpee ja kiitollinen siitä, et mul on Marko ja monia hyvii ystävii rinnalla, tietysti perhe ja sukulaisetki on aina tukena, mut ne ei oikee voi auttaa jos ne ei tiedä, enkä halua tätä niille kertoo koska ne huolestuis pahemma kerran. Mut parempi et on tukena muutama ihminen, ku jos ei olis ollenkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti