onnea ja murheita

Miten voi olla täysin onnellinen ja surullinen samaanaikaan ?

Ratkeen melkeen onnesta ja se johtuu Markosta, ystävistä ja perheestä.

• Marko on tällä hetkellä se henkilö johon voin luottaa täysin sata prosenttisesti, voin kertoo sille ihan kaiken ja se myös kuuntelee mua jos joku huolettaa ja se haluaa tietää jos kaikki ei oo hyvin. Tiedän et se rakastaa mua koko sydämmestään ja kertoo sen päivittäin monesti. Sen kans haluun enemmä ku tosissani olla ja toivon et tä on pysyvää, sillä se tuo mulle eniten onnea kaikista. En oikeen osaa kuvitella elämää ilman sitä. Rakastan <3
• Ystävät tua mulle valoa päiviin ja pystyn luottaa niihinkin, mut tällä hetkellä luotan satasella ainoostaan yhteen ihmiseen ja se on mun parasystävä Nora. Ei paljoa sen kans oikee nähä, ku molemmilla poikaystävät ja muuta juttua ajanmenemiseks, mut tänäänki nähtiin taas ja se todella piristi mun päivää paremmi ku ykskää muu ystävä
• Perheen kanssa mulla on välit pysyny jo pitkän ajan hyvänä ja toivon et näin asiat kotona pysyykin. Tästä oon sen takia onnellinen, koska n. vuosi takaperin välit perheeseen oli aivan kamalat, ja enite se kohdistu äitiin. Sanottii toisillemme asioita mitä ei voitaisi kuvitella sanovamme enää toisillemme. Nyt ollaan läheisempiä kaikki, varsinki mä ja äiti ollaan läheisempiä ku enne. Onneks tajusin et, mul on vaa yks äiti, jonka olkapäähän voin nojata kun on vaikeeta ja puhua sen kanssa. Veljienki kanssa välit paljo paremmat. Pystyn toiselle veljelle puhumaan kaikki asiat ja tien et siihe voi luottaa, toki toiseenkin veljeeni luotan, mutta se on vielä nii nuori, ettei se tajua tälläsia asioita vielä.

Murheena tällä hetkellä on tä mun ongelma itteni kanssa, ku en oo sujut ylävartaloni kanssa. Alan heti käymään reippailla juoksulenkeillä kun äitin kanssa päästään urheilurintaliivit ostamaan ja kunnon lenkkarit ja muuta :)

Mistä toi mun maha on ilmestynyt ? haluunt ton kropan takas

Mut tuntuu nyt kans et koulukaverit on etääntyny. Mitä väärää oon tehny ? Tuntuu et mut on jätetty ihan ulkopuoliseks kaikesta, etten kuuluis enää joukkoon. Kokoajan teen jotain väärin ja mulle nauretaan, ketään ei oikein kiinnosta mun jutut enää. Tunnen itteni ihan tyhmäks ku kerron tyylii jonkun vitsin ja kukaan muu ei naura ku mä. Ennen kaikki tykkäs mun jutuista ja tykkäs siitä ku olin aina niin ilone. Mun seurasta pidettiin ku osasin aina piristää toisten päivää. Oonko sitte muuttunu jotenkin ? Enkö oo ollu oma itseni enää ? En haluu menettää yhtäkään ystävää enää. Toivottavasti en työnnä kavereita pois mun luota...